Oliskohan tuo jo aika päivittää blogia, kun edellisestä kerrasta näkyy olevan vuosi… Peruutetaanpa vähän taaksepäin:

Se kolmas koira, jota ei ikinä pitänyt tulla

©Pinja

©Pinja

Kaikki lähti siitä, kun kommentoin Pinjan kuvaan puolisen vuotta sitten ajattelemattomuuttani, että ”tuon mustan pennun voisin ottaa!”. Tällä mustilaisella piti olla jo oma koti ja siksi uskalsinkin noin kirjoittaa. Samoihin aikoihin me saatiin vihdoin isompi asunto ja kolmannelle koiralle olisikin teoriassa tilaa… Kaiken lisäksi tämä yhdistelmä oli sellainen, josta olisin pennun ottanut enemmän kuin mielelläni.

Isä Luca on myös Frodon isä, jonka tunnen erittäin hyvin: komea vahva uros, joka liikkuu upeasti. Äiti Cookie on varsinainen ikiliikkuja, jonka kommelluksia olen naureskellen seuraillut sen alkutaipaleesta asti. Kun Pinja etsi sille sijoituskotia mietin jopa, voisko Cookie muuttaa meille.

Noh, kaikeksi yllätykseksi ”Musti” vielä odottikin omaa kotiaan ja kun katselin tämän pennun kuvia tarkemmin, se oli menoa… Se oli saatava meille! Vielä piti vain puhua mies ympäri, joka ei koiraihminen ole alkuunkaan ja on evännyt minulta jo monta hyvin perusteltua pennun hankintaa.

Ilmeisesti tämä tuli perusteltua vielä edellisiä paremmin, koska kolmen piinaavan päivän jälkeen lupa heltyi! Ja niin kävimme parin viikon kuluttua hakemassa pennun kotiin. Nimeä ei oltu etukäteen päätetty, koska kuulemma koiraan täytyy tutustua ensin. Vaihtoehtoja oli mm. Robin, Batman ja Sam. Nukuimme vielä yön yli ennen nimeämistä ja aamulla päätimme, että pojasta tulee Robin. Aloin kuitenkin vielä empimään ja päivällä selasin googlen koiranimilistoja läpi. Ääneen nauroin, kun vastaan tuli ”Pöysti”. Aleksi siihen totesi, että se se on: PÖYSTI! Sekä Sinnalla että Pinjalla taisi olla alkuun hieman sulattelemista nimen kanssa, mutta ajan kanssa ovat siihen tottuneet.

IMG_5125

Pöysti on avoin ja touhukas koiranpoika, joka on häntä heiluen menossa mukana niin lenkeillä, hallilla kuin kotonakin. Jos elämä käy liian tylsäksi, se keksii tehokkaasti itselleen tekemistä: ui juomakupissa, syö minun kenkiä ja purkaa mattoja lanka kerrallaan. Se on oikeastaan kaikkea sitä, mitä olen varovasti odottanutkin – ja kaiken lisäksi vielä hyvin tasapainoinen pentu!

Erikoisnäyttely Kuopiossa

Liisan kanssa matkasimme viime viikonloppuna Kuopioon corgierkkariin, mukana Veeti, Maya ja Pöysti. Matkaan lähdimme perjantai-iltana heti kun Liisa pääsi töistä. Minun hoidettavaksi jäi koirapyykki ja auton pakkaaminen, Aleksi teki jälleen meille herkulliset pitsat matkaevääksi. Yövyimme Nilsiässä isotätini luona, josta Kuopioon oli 45 min ajomatka. Jopa ne 3 tunnin yöunetkin tuntuivat luksukselta aamuyöllä ajamiseen verrattuna!

Tämä oli Pöystin debyytti näyttelykehissä, aiemmin se on käynyt kerran match showssa pari viikkoa sitten, josta sijoitus oli hienosti BIS4. Näyttelytreeneissä minua on neuvottu antamaan Pöystin mennä ilolla itse hihnassa ilman nykimisiä ja hirttämisiä, alusta asti se on tuntunut olevan luonnonlahjakkuus. Kotona olen katsonut sitä kriittisin silmin ilman minkäänlaisia vaaleanpunaisia laseja ja tavoitteenani olikin, ettei se viidestä pennusta ihan viimeiseksi jäisi. Luokkasijoituksella olisin tyytyväinen!

Isot pennut olivat kehässä heti aamusta ja ai että minua jännitti! Pöysti juoksi ryhmässä kuin vanha tekijä, minun piti vain vähän pidätellä sitä ettei häiritsisi edellä menevää. Koiran seistessä pöydällä tuomari totesi heti alkuun, että pentu on erinomaisessa kunnossa. Kopeloidessa vielä sanoi, että toivoo tämän liikkuvan yhtä hyvin kuin miltä näyttää.

11029706_10205999821984053_1165229957_o

© Ida Jokela

Tuomari liikutti kaikki vielä kertaalleen eestaas ja mentiin yhdessä ympäri. Sitten kuulin, kun sijoitukset sanottiin ja näin kenet osoitettiin toiseksi, kolmanneksi jne. Mietin jo, että eipä me nyt sijoituttukaan sitten, kun Pinja huutaa kehän laidalta että: ”Jutta te voititte!!”. Uskomatonta! Oikeasti, toki toivoin että pikkumies pärjäisi, mutten uskaltanut liikoja arvella, ettei pettymys olisi niin kovin suuri. NTS: minun täytyy harjoitella pokan pitämistä noissa kehissä, hyvä ettei tippa tullut linssiin kun seistiin siinä ykköspallilla.

© Rea Rautamies weetu.kuvat.fi

© Rea Rautamies weetu.kuvat.fi

Seuraavaksi valittiin paras uros pikkupentujen ja isompien voittajista. Meitä vastassa oli ihana pieni uros Beryllos-kennelistä, jonka esiintyminen oli mahtavan riemukasta! Pöysti voitti tästäkin parista ja se meinasi, että sen pitäisi jaksaa esiintyä vielä ROP-pennun valinnassa.  Tässä vaiheessa meidän tavoitteet olivat menneet jo moninkertaisesti yli odotusten ja mun ilme oli varmasti näkemisen arvoinen!

11028545_10205999824184108_1974710103_o

©Ida Jokela

ROP-kehässä meitä vastassa oli Piritan ihana Candy Glamdrings-kennelistä. Juokseminen nuoren uroksen kanssa oli nyt tehty melko haastavaksi, kun narttupennut olivat merkkailleet kehän täyteen ihania hajuja. Ymmärrystä taisi riittää, sillä muutaman pyörityksen jälkeen Pöysti julistettiin rotunsa parhaaksi pembroke-pennuksi!

11028569_10205999844864625_1130822305_o

Pöysti ja Candy sekä tuomari Barry Coulson, UK ©Ida Jokela

ROP-kuvaa ottaessa tajusin, etten ole ikinä seisottanut koiraa vasemmalle päin saati itse poseerannut näissä kuvissa. Pitänee ruveta harjoittelemaan, josko muulloinkin kävisi näin hyvä tuuri…

Pentukehien aikaan Maya pääsi esiintymään Flinckin Jennin kanssa Junior Handler-kehässä. Tämä pari tapasi ensimmäistä kertaa tuntia ennen kehää. Jennille tämä oli ensimmäinen virallinen JH-kehä ja taisi tyttöä vähän jännittää vieraan koiran kanssa meneminen. Jännitys vaihtui kuitenkin innokkuudeksi jahka koira ja tyttö tekivät hieman tuttavuutta. Mayahan on siitä(kin) ihana koira, että se tekee mielellään yhteistyötä kenen tahansa kanssa. Pitkän mietinnän jälkeen tuomari sijoitti parin toiseksi, aika hienosti ensikertalaiselta! Kehän jälkeen Jenni oli sitä mieltä, että Maya saisi muuttaa heille, händläämisestä taisi jäädä hyvä maku! Tämä pari nähdään kehissä varmasti vielä tulevaisuudessa.

DSC_5078

©Ari Weissenfelt

Veeti ja Maya saivat EH:t, aina ei voi olla tuomarin mieleen. Maya pääsi myös väliajalla treenaamaan seuraavan päivän kisoja varten agilitynäytöksessä. Siellä en sentään pinkonut hame päällä.

©Ari Weissenfelt

©Ari Weissenfelt

Meidän piti odottaa iltaan saakka BIS-kehiä, jonne Pöysti pääsisi kisaamaan päivän parhaimman pennun tittelistä. Päivä kului ystävien kanssa jutellen ja muita kannustaen, muistinpa jopa syödäkin välillä! Ennen isoja kehiä Pöysti teki tuttavuutta muiden kanssa hurmaten niin ihmisiä kuin nelijalkaisiakin. Isossa kehässä meitä oli vastassa Johannan Pontu, komea cardin alku Pattijoelta. BIS2-voitto olisi varmasti meidän ja oikeastaan odotin vain, että päästäisi jo kotimatkalle pitkän päivän jälkeen. BIS-kehässä tuomari Peter Clifton (UK) vielä kopeloi pennun pöydällä ja ihmeen hienosti Pöysti jaksoikin siinä napottaa. Liikkuminen menikin sitten ihan häneksi, taisi tyttöjen ihanat hajut viedä mennessään kun Pöy tuntui juuri ennen kehiä tajunneen olevansa MIES ( 😀 ). Tästäkin huolimatta Peter ojensi meille BIS1-ruusukkeen ja sitten oltiinkin ottamassa taas kuvia. Jossun kanssa todettiin kehästä poiskulkiessa yhteen ääneen, että ”Hyvä ME!”. Samapahan se varmasti molemmille oli, että miten päin ne sijoitukset loppupeleissä meni.

11040749_10153142825702360_1392791782_n

©Päivi Huttunen

Pöysti tienasi itselleen ihan ikioman pöllöpannan (tähän asti se on saanut käyttää Mayan vanhaa pantaa), ruokasäkin, läjän ruusukkeita (Sinna varmaan pyörtyy kun näkee), kaunista käsintehtyä keramiikkaa sekä Kaapon Maljan, joka tuli kiertopalkintona 11 vuoden jälkeen takaisin Suukkosuun sukuun.

_MG_4249

Kiitos kaikille mukana olleille ja meitä tsempanneille, menee varmaan tovi kun laskeudun täältä pilvilinnasta alas. Ja vielä hurjan paljon onnea kaikille pärjänneille!

Erkkareissa otettiin myös yhteiskuva Tejakes My-pentueen isästä ja emästä, jälleennäkeminen oli hmmm, hieman tulinen. Maya on tainnut kuulla kun olen kertonut Saken UV 2013 jälkeisistä seikkailuista…

_MG_4200

Tämän kuvan myötä toivotan vielä sydämellisesti onnea 1.3. kaksi vuotta täyttäneille pennuille!