Reilu kuukausi takaperin Frodo -luulee olevansa bordercollie- Reppuli ontui toista etustaan treenien jälkeisenä aamuna. Se oli sitä kovien pakkasten aikaa, hallilla ollessa en huomannut mitään normaalista poikkeavaa, mutta veikkaan sen liukastuneen pujottelussa. Kyllähän tuo muutenkin tohinoissaan liukastelee, mutta luulen pakkasten edesauttaneen venähdystä. Varasin jo eläinlääkäriajan ja googletohtori manasi vaivaa nivelrikoksi, kun ontui vain levon jälkeen. Seuraavana päivänä koira oli kuitenkin jo täysin normaali, päätin seurailla tilannetta kotona ja varata hierojalle ajan.

Katja kävi hieromassa Rontin ja paikansi kivun vasempaan varpaaseen, jota koplatessa koira vilkaisi silmiin samalla nuollen käsiä, ilmaisten että siitä nyt olis vähäsen kipeä. Varpaan venähdys luultavasti heijastaa myös ranteeseen. Saatiin lupa käydä treeneissä tekemässä jotain pientä ja ohjeeksi seurailla tilannetta. Ontuminen meni kuitenkin ohi eikä se koko aikana oireillut esim irti riekkumisen jälkeen.

Ilmoitin molemmat koirat Pellon kisoihin, sillä varauksella että toinen kisapäivä jää Frodon kanssa väliin. Lauantaina se oli ihmeen maltillinen, kuten myös ohjaajansa, ja saatiin kaksi voittovitosta. Niin lähellä, mutta niin kaukana oli LUVAt tällä kertaa, mutta en voi olla muuta kuin tyytyväinen koiraan, joka on viimeksi viime kesänä kisannut, varastaen lähdössä, tiputellen rimoja ja roiskien kontakteja! Kaunista katseltavaa tuo meidän kisaaminen ei vieläkään ole, täytyy keskittyä enempi rauhoittamaan itseä ja siten koiraa. Tuossa yksi rata:

http://youtu.be/laPS0mA2Xm4

Ja sitten Maya… Tuo iloinen, häntääheiluttava, nykyään näköjään putkihullu!? Maya. Meidän lauantain radat kului siihen, kun se ihan itse löysi ihan väärät putket. Voi jee – mutta ei tuolle otukselle voi muuta kuin nauraa! Sen kanssa on ilo kisata ja tehdään sitä vastakin, vaikka sitten vain katsojien mieliksi. Sunnuntaina se olikin sitten hiukka enempi kartalla ja saatiin jopa yksi tuloskin:

Frodokin pääsi kisaamaan sunnuntaina, koska jalka näytti olevan ihan kunnossa lauantain kaahailuista huolimatta. Rimathan tuomari piti 1 ja 2-luokissa 25 cm:ssä koko viikonlopun, propsit siitä! Pellon halli on melko liukas paitsi koirille, myös ihmisille. Viikonlopun aikana monella lähti jalat alta. Noh, toinen kisapäivä oli koiran vireelle kuitenkin liikaa. Ennen kakkosten startteja F-rukka joutui katsomaan vierestä kun vein Mayaa radoille, koska kolmoset kisasivat ensin. Osin saattoi vaikuttaa sekin, kun ahtaalla häkkikäytävällä eräs uros alkoi kunnolla uhittelemaan sille (tai Frodo provosoi sitä, luultavasti, tiedän kyllä koirani…). Täytyy kuitenkin muistaa, että koira on luonteeltaan pehmeä ja aika epävarma ja jo ensimmäisessä lähdössä tiesin, että tästä ei tule kyllä mitään. Pysyi se lähdössä, joo, mutta eka rima lensi eikä ukko tuntunut olevan ollenkaan kartalla. Tosin saatoin itsekin lannistua siitä rimasta, tiedä häntä. Tiedänpähän että pääsiäisenä ilmoitan sen vain toiselle päivälle.

Jälleen lauantaina kuulin ihmettelyjä siitä, kuinka TUO koira voi olla niin nopea. Itse kyllä henk koht toivoisin, että sillä olis vähempi vauhtia ja enempi järkeä tuossa tekemisessä. Kaiken lisäksi Frodolla on tapana reagoida minun pienimpäänkin liikkeeseen, josta tulee sitten niitä kroppaa rasittavia äkkikäännöksiä. Joo, pituudestaan huolimatta se kyllä kääntyy, mutta miten kauan tuo corgin kroppa voi kestää kun sitä ohjaa radalla bordercolliemainen mieli.

Viime aikoina olen monen muun corginomistajan tavoin joutunut pohtimaan rodun harrastusominaisuuksia. Kyllähän mikä tahansa rotu on agilityyn sopiva, kunhan sitä tekee koiran ehdoilla. Mutta mitä ovat tässä tapauksessa koiran ehdot? Se rakastaa lajia, se on selvä. Kotona laiskahko, lenkeillä epävarma uros on saanut rutkasti itsevarmuutta lajista. Veikkaisin myös, että meidän yhteistyö ei olisi näin sujuvaa nykyään, ellen olisi aikoinani eksynyt agilityn pariin. Jo alussa tein itselleni selväksi, että jos siitä ei ole juoksemaan radalla, niin se on sitten meidän harrastuksen loppu. Mutta milloin se raja tulee vastaan? Minun mielestäni on oikein kirmailla sen kanssa hallilla niin kauan, kun meillä molemmilla on kivaa, eikä laji ole koiran terveydelle haitaksi. Siihen asti pyrimme välttämään havereita ja tekemään enempi koiran ehdoilla, keskittyen ennakoivaan ohjaukseen ja parempaan vireeseen. Se vauhti kun ei aina ole kovin ihannoitava juttu. Ja jos me ei Frodon kanssa tulevaisuudessa kisatakaan, niin ei se mikään maailmanloppu ole. Kyllä se on siltikin se minun ykköskoira, nyt ja aina.