Viikonloppuna kisailtiin molempien pötköjen kanssa Keminmaassa. Maya aloitti sopivasti viikkoa ennen kauan odotetut juoksunsa, joten se sai luvan juosta kentällä vain lauantain piirinmestaruusmittelöissä.

Molemmille tuloksiksi vitonen ja HYL, Frodolle myös voitto siltä radalta (jolla ei ollut puomia…). Sunnuntain jälkeen totesin, että sen kanssa on ihan turha kisailla kun mielentila on tämä. Treeneissä tottelee ja osaa, malttia ja vauhtia löytyy sopivassa määrin. Meidän dilemmana on, etten  voi kisoissa rangaista sitä esimerkiksi ottamalla puomin uudestaan, kun herkkis ottaa heti itseensä!

Sunnuntaina otin sen toiselta radalta kesken pois, kun meni putken väärään päähän, eikä hidastanut yhtään puomin kontaktille, vaikka juuri rataa ennen tein sen kanssa lämppäriesteillä puomin sen kymmenen kertaa ja jokaikisellä tiesi, miten pitää mennä!? Radalta poistumisen seurauksena poju nostaa keskarit pystyyn ja laukkoo metsään merkkailemaan, voi tsiisus.

En tiedä, onko tässä kyse nyt tottelemattomuudesta vai siitä, että poju on oikeasti noin pehmo. Frodohan ei ole mikään perusavoin corgi ripauksella miellyttämisenhalua, ehei. Se ei kaipaa ihmisen huomiota, eikä hakeudu kuin muutaman tutun luokse itse. Se tykkää kyllä tehdä minun kanssa asioita ilman, että houkuttelen sitä herkuilla tai lelulla, joten yhdessä tekemisen intoa löytyy kyllä. Ja onhan se minun sydänkoira, ei siitä mihinkään pääse, vaikka vähän välillä lällätteleekin ja nostaa verenpainetta. Suunnitelmana onkin nyt käydä sen kanssa säännöllisesti treeneissä ja epävirallisissa kisoissa, mutta pitäytyä pois oikeilta kisakentiltä. Se on nyt niin tottunut siihen, että kisatilanteessa voi unohtaa surutta kaiken oppineen ilman sanktioita, joten parempi näin meidän molempien kannalta.

Ainiin, pojullahan tuli mittariin neljä vuotta sunnuntaina! Ihan vasta se oli pieni musta pallero, tosin saman luonteinen jo silloin!

(c) Jussi

(c) Jussi

Maikin kanssa kiideltiin lauantaina siis myös vitosen ja hyllyn verran. Yllätyksekseni se pääsi ekalla radalla alleihanneajan kiellosta huolimatta! Kielto tuli minun huolimattomasta putkeen syötöstä, mutta en kyllä voisi olla rouvaan enempi tyytyväinen. Toisella radalla sillä taas riitti kivasti intoa ja minun ohjauksesta huolimatta syöksyi onnessaan putken väärään päähän. Tuli sieltä uloskin sen näköisenä, että ”kato, näitkö, ihan itte osasin tuonne mennä vaikka ohjasit päin mäntyä, jeee!”. Huippua, että sillä riittää intoa. Ja pikkuakan kanssa on aina mukava kisata, se tulee mukana ja seuraa useimmiten (!) minun liikkeitä, eikä sillä ole mitään tarvetta lällätellä.

Nämä olivatkin meidän viimeiset kisat Kemkon paidassa. Ollaan käyty jo kerran ragitin treeneissä, joulupukin maa kun kutsuu tämän kuun lopulla. Maya päässee treenaamaan minikolmosten kanssa, joten nyt on korkea aika alkaa opettamaan sille asioita! Innolla odotamme uusia tuulia. Tai siis sitä tuulettomuutta!

Lauantaina pääsin paapomaan Mayan 5-kuisia lapsosia, kun Koda, Oula ja Tyyne tulivat meitä moikkaamaan. Kovasti on pennut kasvaneet ja ottavat pian Maman kiinni! Se meni siinä joukossa miltei yhtenä pennusta…

1091133_10151801660189940_1128323532_o

Ihanan reippaita ovat kaikki ja luonnetta riittää! Pennut myös näyttivät muistavan toisensa laatikosta. Mayakin muisti taaperot ja on varmasti huojentunut, kun kukaan ei tullut mukana kotiin.

Oulasta otettiin eilen vielä poseerauskuva:

1115946_10151804991414940_1585032358_o

 

Kovasti on poju mammansa oloinen! Sille ei kestä hymyillä yhtään, kun on heti korvat luimussa syöksymässä syliin nuolemaan naamaa (jota muuten jaksaa tehdä kauan, eilen testasin!). Ukosta on myös kuoriutunut samanlainen vesipeto, jota täytyy välillä kutsua rantaan. Säpäkkä, iloinen, kaikkien kaveri ja tekeväinenkin vielä. Alkaapa nuo raamitkin olla ihan kohillaan, nyt odotellaan vain täyttymistä. Kropan pituuden ja hännän se on ottanut isältään – onneksi!