Pellon kisat

Sillä aikaa kun Maya ja Pöysti edustivat Kuopiossa, Frodo pääsi Anniinan kanssa kisaamaan Pelloon Lee Gibsonin agilityradoille. Meillä on ollut kuukauden tehotreenit kontaktien suhteen ja lyhyestä ajasta huolimatta ne on jo tuottaneet tulosta – kunhan olen vain tarpeeksi johdonmukainen!

_MG_1351

Anniina on saanut kokeilla menoa molempien minipötkylöiden kanssa ja heillä on Frodon kanssa ollut ensitapaamisesta lähtien ihan erityinen suhde.  Treeneissä koira on toiminut jopa paremmin vieraan ohjaajan kanssa – Rontti ei ole vielä päässyt tekemään niitä samoja virheitä, mitä minun ohjaamana. Minulla ja Frodollahan suurin ongelma on se, etten ole ollut sen kanssa tarpeeksi johdonmukainen. Kisajännityksen kourissa olen katsonut tiettyjä asioita läpi sormien ja siksi meidän kisasuoritukset ovatkin niin levällään.

_MG_1344

Lauantain starteista parivaljakko otti kaksi hyllyä, mutta pääasiallisena tavoitteena olikin treenata lähtöjä ja kontakteja. Tavoitteet saavutettiin, kun F otti agiradalla kuulemma jokaikisen kontaktin mallikkaasti, JES! Hieman minua Kuopiosta käsin jännitti se, miten koira toimii kisoissa ilman minua, vaikka mitään syytä huoleenhan ei ollut.

Koska Anniinan ja Frodon yhteistyö sujui edellisenä päivänä niin hyvin (ja koska tämä ohjaaja ei yöllisen ajon jälkeen ehkä ollut ihan skarpimmillaan), sai tämä parivaljakko kisata toisenakin päivänä. Tuloksena HYL (A:n kontakti) ja 10. Viimeisin rata alla:

Turhaa jossitella, mutta JOS tuo lähtö olisi ollut yhtä täydellinen kuin eka radalla, niin olis tullut melko hieno nolla 🙂 Mahtavalla yhteistyöllä tämä parivaljakko kaikkinensa meni, ottaen huomioon alla olevan treenimäärän ja kaikki ne koiran ongelmakohdat, mitä allekirjoittanut on toheloinnillaan saanut aikaan. Ehkä heitä nähdään kisaradoilla uudemmankin kerran, kuulemma jotain jäi ohjaajalla hampaankoloon tuon pendolinon suhteen. Kiitos Anniinalle, jännityksestä huolimatta oli ilo katsoa teidän menoa ja ihana nähdä, kuinka Frodo nauttii teidän yhteistyöstä!

Ainiin – kyllähän me Mayankin kanssa startattiin ja saatiin kahdelta radalta jopa kaksi tulosta! Molemmilla oli havaittavissa pientä väsymystä reissun jäljiltä (seliseli), mutta olishan tuo harmittanut, jos kisat olisi jääneet väliin.

Hupsista…

Oliskohan tuo jo aika päivittää blogia, kun edellisestä kerrasta näkyy olevan vuosi… Peruutetaanpa vähän taaksepäin:

Se kolmas koira, jota ei ikinä pitänyt tulla

©Pinja

©Pinja

Kaikki lähti siitä, kun kommentoin Pinjan kuvaan puolisen vuotta sitten ajattelemattomuuttani, että ”tuon mustan pennun voisin ottaa!”. Tällä mustilaisella piti olla jo oma koti ja siksi uskalsinkin noin kirjoittaa. Samoihin aikoihin me saatiin vihdoin isompi asunto ja kolmannelle koiralle olisikin teoriassa tilaa… Kaiken lisäksi tämä yhdistelmä oli sellainen, josta olisin pennun ottanut enemmän kuin mielelläni.

Isä Luca on myös Frodon isä, jonka tunnen erittäin hyvin: komea vahva uros, joka liikkuu upeasti. Äiti Cookie on varsinainen ikiliikkuja, jonka kommelluksia olen naureskellen seuraillut sen alkutaipaleesta asti. Kun Pinja etsi sille sijoituskotia mietin jopa, voisko Cookie muuttaa meille.

Noh, kaikeksi yllätykseksi ”Musti” vielä odottikin omaa kotiaan ja kun katselin tämän pennun kuvia tarkemmin, se oli menoa… Se oli saatava meille! Vielä piti vain puhua mies ympäri, joka ei koiraihminen ole alkuunkaan ja on evännyt minulta jo monta hyvin perusteltua pennun hankintaa.

Ilmeisesti tämä tuli perusteltua vielä edellisiä paremmin, koska kolmen piinaavan päivän jälkeen lupa heltyi! Ja niin kävimme parin viikon kuluttua hakemassa pennun kotiin. Nimeä ei oltu etukäteen päätetty, koska kuulemma koiraan täytyy tutustua ensin. Vaihtoehtoja oli mm. Robin, Batman ja Sam. Nukuimme vielä yön yli ennen nimeämistä ja aamulla päätimme, että pojasta tulee Robin. Aloin kuitenkin vielä empimään ja päivällä selasin googlen koiranimilistoja läpi. Ääneen nauroin, kun vastaan tuli ”Pöysti”. Aleksi siihen totesi, että se se on: PÖYSTI! Sekä Sinnalla että Pinjalla taisi olla alkuun hieman sulattelemista nimen kanssa, mutta ajan kanssa ovat siihen tottuneet.

IMG_5125

Pöysti on avoin ja touhukas koiranpoika, joka on häntä heiluen menossa mukana niin lenkeillä, hallilla kuin kotonakin. Jos elämä käy liian tylsäksi, se keksii tehokkaasti itselleen tekemistä: ui juomakupissa, syö minun kenkiä ja purkaa mattoja lanka kerrallaan. Se on oikeastaan kaikkea sitä, mitä olen varovasti odottanutkin – ja kaiken lisäksi vielä hyvin tasapainoinen pentu!

Erikoisnäyttely Kuopiossa

Liisan kanssa matkasimme viime viikonloppuna Kuopioon corgierkkariin, mukana Veeti, Maya ja Pöysti. Matkaan lähdimme perjantai-iltana heti kun Liisa pääsi töistä. Minun hoidettavaksi jäi koirapyykki ja auton pakkaaminen, Aleksi teki jälleen meille herkulliset pitsat matkaevääksi. Yövyimme Nilsiässä isotätini luona, josta Kuopioon oli 45 min ajomatka. Jopa ne 3 tunnin yöunetkin tuntuivat luksukselta aamuyöllä ajamiseen verrattuna!

Tämä oli Pöystin debyytti näyttelykehissä, aiemmin se on käynyt kerran match showssa pari viikkoa sitten, josta sijoitus oli hienosti BIS4. Näyttelytreeneissä minua on neuvottu antamaan Pöystin mennä ilolla itse hihnassa ilman nykimisiä ja hirttämisiä, alusta asti se on tuntunut olevan luonnonlahjakkuus. Kotona olen katsonut sitä kriittisin silmin ilman minkäänlaisia vaaleanpunaisia laseja ja tavoitteenani olikin, ettei se viidestä pennusta ihan viimeiseksi jäisi. Luokkasijoituksella olisin tyytyväinen!

Isot pennut olivat kehässä heti aamusta ja ai että minua jännitti! Pöysti juoksi ryhmässä kuin vanha tekijä, minun piti vain vähän pidätellä sitä ettei häiritsisi edellä menevää. Koiran seistessä pöydällä tuomari totesi heti alkuun, että pentu on erinomaisessa kunnossa. Kopeloidessa vielä sanoi, että toivoo tämän liikkuvan yhtä hyvin kuin miltä näyttää.

11029706_10205999821984053_1165229957_o

© Ida Jokela

Tuomari liikutti kaikki vielä kertaalleen eestaas ja mentiin yhdessä ympäri. Sitten kuulin, kun sijoitukset sanottiin ja näin kenet osoitettiin toiseksi, kolmanneksi jne. Mietin jo, että eipä me nyt sijoituttukaan sitten, kun Pinja huutaa kehän laidalta että: ”Jutta te voititte!!”. Uskomatonta! Oikeasti, toki toivoin että pikkumies pärjäisi, mutten uskaltanut liikoja arvella, ettei pettymys olisi niin kovin suuri. NTS: minun täytyy harjoitella pokan pitämistä noissa kehissä, hyvä ettei tippa tullut linssiin kun seistiin siinä ykköspallilla.

© Rea Rautamies weetu.kuvat.fi

© Rea Rautamies weetu.kuvat.fi

Seuraavaksi valittiin paras uros pikkupentujen ja isompien voittajista. Meitä vastassa oli ihana pieni uros Beryllos-kennelistä, jonka esiintyminen oli mahtavan riemukasta! Pöysti voitti tästäkin parista ja se meinasi, että sen pitäisi jaksaa esiintyä vielä ROP-pennun valinnassa.  Tässä vaiheessa meidän tavoitteet olivat menneet jo moninkertaisesti yli odotusten ja mun ilme oli varmasti näkemisen arvoinen!

11028545_10205999824184108_1974710103_o

©Ida Jokela

ROP-kehässä meitä vastassa oli Piritan ihana Candy Glamdrings-kennelistä. Juokseminen nuoren uroksen kanssa oli nyt tehty melko haastavaksi, kun narttupennut olivat merkkailleet kehän täyteen ihania hajuja. Ymmärrystä taisi riittää, sillä muutaman pyörityksen jälkeen Pöysti julistettiin rotunsa parhaaksi pembroke-pennuksi!

11028569_10205999844864625_1130822305_o

Pöysti ja Candy sekä tuomari Barry Coulson, UK ©Ida Jokela

ROP-kuvaa ottaessa tajusin, etten ole ikinä seisottanut koiraa vasemmalle päin saati itse poseerannut näissä kuvissa. Pitänee ruveta harjoittelemaan, josko muulloinkin kävisi näin hyvä tuuri…

Pentukehien aikaan Maya pääsi esiintymään Flinckin Jennin kanssa Junior Handler-kehässä. Tämä pari tapasi ensimmäistä kertaa tuntia ennen kehää. Jennille tämä oli ensimmäinen virallinen JH-kehä ja taisi tyttöä vähän jännittää vieraan koiran kanssa meneminen. Jännitys vaihtui kuitenkin innokkuudeksi jahka koira ja tyttö tekivät hieman tuttavuutta. Mayahan on siitä(kin) ihana koira, että se tekee mielellään yhteistyötä kenen tahansa kanssa. Pitkän mietinnän jälkeen tuomari sijoitti parin toiseksi, aika hienosti ensikertalaiselta! Kehän jälkeen Jenni oli sitä mieltä, että Maya saisi muuttaa heille, händläämisestä taisi jäädä hyvä maku! Tämä pari nähdään kehissä varmasti vielä tulevaisuudessa.

DSC_5078

©Ari Weissenfelt

Veeti ja Maya saivat EH:t, aina ei voi olla tuomarin mieleen. Maya pääsi myös väliajalla treenaamaan seuraavan päivän kisoja varten agilitynäytöksessä. Siellä en sentään pinkonut hame päällä.

©Ari Weissenfelt

©Ari Weissenfelt

Meidän piti odottaa iltaan saakka BIS-kehiä, jonne Pöysti pääsisi kisaamaan päivän parhaimman pennun tittelistä. Päivä kului ystävien kanssa jutellen ja muita kannustaen, muistinpa jopa syödäkin välillä! Ennen isoja kehiä Pöysti teki tuttavuutta muiden kanssa hurmaten niin ihmisiä kuin nelijalkaisiakin. Isossa kehässä meitä oli vastassa Johannan Pontu, komea cardin alku Pattijoelta. BIS2-voitto olisi varmasti meidän ja oikeastaan odotin vain, että päästäisi jo kotimatkalle pitkän päivän jälkeen. BIS-kehässä tuomari Peter Clifton (UK) vielä kopeloi pennun pöydällä ja ihmeen hienosti Pöysti jaksoikin siinä napottaa. Liikkuminen menikin sitten ihan häneksi, taisi tyttöjen ihanat hajut viedä mennessään kun Pöy tuntui juuri ennen kehiä tajunneen olevansa MIES ( 😀 ). Tästäkin huolimatta Peter ojensi meille BIS1-ruusukkeen ja sitten oltiinkin ottamassa taas kuvia. Jossun kanssa todettiin kehästä poiskulkiessa yhteen ääneen, että ”Hyvä ME!”. Samapahan se varmasti molemmille oli, että miten päin ne sijoitukset loppupeleissä meni.

11040749_10153142825702360_1392791782_n

©Päivi Huttunen

Pöysti tienasi itselleen ihan ikioman pöllöpannan (tähän asti se on saanut käyttää Mayan vanhaa pantaa), ruokasäkin, läjän ruusukkeita (Sinna varmaan pyörtyy kun näkee), kaunista käsintehtyä keramiikkaa sekä Kaapon Maljan, joka tuli kiertopalkintona 11 vuoden jälkeen takaisin Suukkosuun sukuun.

_MG_4249

Kiitos kaikille mukana olleille ja meitä tsempanneille, menee varmaan tovi kun laskeudun täältä pilvilinnasta alas. Ja vielä hurjan paljon onnea kaikille pärjänneille!

Erkkareissa otettiin myös yhteiskuva Tejakes My-pentueen isästä ja emästä, jälleennäkeminen oli hmmm, hieman tulinen. Maya on tainnut kuulla kun olen kertonut Saken UV 2013 jälkeisistä seikkailuista…

_MG_4200

Tämän kuvan myötä toivotan vielä sydämellisesti onnea 1.3. kaksi vuotta täyttäneille pennuille! 

Mayan pikku-Myiden eka vuosi täynnä!

Vaikea uskoa, että pentujen syntymästä on jo vuosi aikaa! Toisaalta, paljonhan tässä vuodessa on ehtinyt tapahtua, melko hulinaa on ollut.

Tässä uusimpia kuvia

Vuosi sitten mamman kainalossa oli 7 pientä mustilaista:

mamma

Nyt sen on tyydyttävä näihin. Tosin veikkaan, että pehmoeläimet on enempi Mayan mieleen, muistaen kuinka äkkiä se omien pentujensa kanssa koki burn-outin 🙂

mamma2 

Synttäreiden kunniaksi Mikaela tarjosi Bealle kännit ja kuvautti typyn kyynärien ja lonkkien osalta. Kyynärät näyttäisi puhtailta, lonkissa ”corgille tyypillisesti” löysyyttä.

Agilitya ja varvasvaivoja

Reilu kuukausi takaperin Frodo -luulee olevansa bordercollie- Reppuli ontui toista etustaan treenien jälkeisenä aamuna. Se oli sitä kovien pakkasten aikaa, hallilla ollessa en huomannut mitään normaalista poikkeavaa, mutta veikkaan sen liukastuneen pujottelussa. Kyllähän tuo muutenkin tohinoissaan liukastelee, mutta luulen pakkasten edesauttaneen venähdystä. Varasin jo eläinlääkäriajan ja googletohtori manasi vaivaa nivelrikoksi, kun ontui vain levon jälkeen. Seuraavana päivänä koira oli kuitenkin jo täysin normaali, päätin seurailla tilannetta kotona ja varata hierojalle ajan.

Katja kävi hieromassa Rontin ja paikansi kivun vasempaan varpaaseen, jota koplatessa koira vilkaisi silmiin samalla nuollen käsiä, ilmaisten että siitä nyt olis vähäsen kipeä. Varpaan venähdys luultavasti heijastaa myös ranteeseen. Saatiin lupa käydä treeneissä tekemässä jotain pientä ja ohjeeksi seurailla tilannetta. Ontuminen meni kuitenkin ohi eikä se koko aikana oireillut esim irti riekkumisen jälkeen.

Ilmoitin molemmat koirat Pellon kisoihin, sillä varauksella että toinen kisapäivä jää Frodon kanssa väliin. Lauantaina se oli ihmeen maltillinen, kuten myös ohjaajansa, ja saatiin kaksi voittovitosta. Niin lähellä, mutta niin kaukana oli LUVAt tällä kertaa, mutta en voi olla muuta kuin tyytyväinen koiraan, joka on viimeksi viime kesänä kisannut, varastaen lähdössä, tiputellen rimoja ja roiskien kontakteja! Kaunista katseltavaa tuo meidän kisaaminen ei vieläkään ole, täytyy keskittyä enempi rauhoittamaan itseä ja siten koiraa. Tuossa yksi rata:

http://youtu.be/laPS0mA2Xm4

Ja sitten Maya… Tuo iloinen, häntääheiluttava, nykyään näköjään putkihullu!? Maya. Meidän lauantain radat kului siihen, kun se ihan itse löysi ihan väärät putket. Voi jee – mutta ei tuolle otukselle voi muuta kuin nauraa! Sen kanssa on ilo kisata ja tehdään sitä vastakin, vaikka sitten vain katsojien mieliksi. Sunnuntaina se olikin sitten hiukka enempi kartalla ja saatiin jopa yksi tuloskin:

Frodokin pääsi kisaamaan sunnuntaina, koska jalka näytti olevan ihan kunnossa lauantain kaahailuista huolimatta. Rimathan tuomari piti 1 ja 2-luokissa 25 cm:ssä koko viikonlopun, propsit siitä! Pellon halli on melko liukas paitsi koirille, myös ihmisille. Viikonlopun aikana monella lähti jalat alta. Noh, toinen kisapäivä oli koiran vireelle kuitenkin liikaa. Ennen kakkosten startteja F-rukka joutui katsomaan vierestä kun vein Mayaa radoille, koska kolmoset kisasivat ensin. Osin saattoi vaikuttaa sekin, kun ahtaalla häkkikäytävällä eräs uros alkoi kunnolla uhittelemaan sille (tai Frodo provosoi sitä, luultavasti, tiedän kyllä koirani…). Täytyy kuitenkin muistaa, että koira on luonteeltaan pehmeä ja aika epävarma ja jo ensimmäisessä lähdössä tiesin, että tästä ei tule kyllä mitään. Pysyi se lähdössä, joo, mutta eka rima lensi eikä ukko tuntunut olevan ollenkaan kartalla. Tosin saatoin itsekin lannistua siitä rimasta, tiedä häntä. Tiedänpähän että pääsiäisenä ilmoitan sen vain toiselle päivälle.

Jälleen lauantaina kuulin ihmettelyjä siitä, kuinka TUO koira voi olla niin nopea. Itse kyllä henk koht toivoisin, että sillä olis vähempi vauhtia ja enempi järkeä tuossa tekemisessä. Kaiken lisäksi Frodolla on tapana reagoida minun pienimpäänkin liikkeeseen, josta tulee sitten niitä kroppaa rasittavia äkkikäännöksiä. Joo, pituudestaan huolimatta se kyllä kääntyy, mutta miten kauan tuo corgin kroppa voi kestää kun sitä ohjaa radalla bordercolliemainen mieli.

Viime aikoina olen monen muun corginomistajan tavoin joutunut pohtimaan rodun harrastusominaisuuksia. Kyllähän mikä tahansa rotu on agilityyn sopiva, kunhan sitä tekee koiran ehdoilla. Mutta mitä ovat tässä tapauksessa koiran ehdot? Se rakastaa lajia, se on selvä. Kotona laiskahko, lenkeillä epävarma uros on saanut rutkasti itsevarmuutta lajista. Veikkaisin myös, että meidän yhteistyö ei olisi näin sujuvaa nykyään, ellen olisi aikoinani eksynyt agilityn pariin. Jo alussa tein itselleni selväksi, että jos siitä ei ole juoksemaan radalla, niin se on sitten meidän harrastuksen loppu. Mutta milloin se raja tulee vastaan? Minun mielestäni on oikein kirmailla sen kanssa hallilla niin kauan, kun meillä molemmilla on kivaa, eikä laji ole koiran terveydelle haitaksi. Siihen asti pyrimme välttämään havereita ja tekemään enempi koiran ehdoilla, keskittyen ennakoivaan ohjaukseen ja parempaan vireeseen. Se vauhti kun ei aina ole kovin ihannoitava juttu. Ja jos me ei Frodon kanssa tulevaisuudessa kisatakaan, niin ei se mikään maailmanloppu ole. Kyllä se on siltikin se minun ykköskoira, nyt ja aina.

 

 

Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta

©Liisa

©Liisa

Niinhän siinä sitten kävi, että sattumusten seurauksena päätin vaihtaa pötköjen kanssa paikkakuntaa. Meidät löytää nykyisin joulupukin huudeilta ja voisin sanoa, että kovasti tykätään uusista tuulista (tai tuulettomuudesta)!

En tiedä mikä ihmeen päähänpistos oli ilmoittaa Maya agilitykisoihin muuttoviikonloppuna. Perjantaina raahattiin yömyöhään kamoja täpötäydellä autolla Kemistä Roihin, seuraava päivä meni sekasortoa purkaessa ja siinä sivussa kävin kuin puulla päähän lyötynä sekoilemassa Susivoudissa yhden radan verran. Tokalta hypyltä hyl, kun Mamu ei osannut hypätä suoraa hyppyä ja korjasi sitten loikaten sen väärältä puolelta, JES! Noh, pako muuttohärdellistä teki kyllä hyvää, taisimmepa saada kodin asuttavaan kuntoon jo iltaan mennessä.

Seuraavana päivänä olin lupautunut talkoilemaan koko päiväksi ja Maya sai juosta kaksi rataa. Ne menivätkin jo paremmin, hyppyratakin oli puhdas nolla viimeisille esteille asti, jolloin irtosi ihmeellisesti muurille putken sijasta. Kumma mamma, mutta tyytyväinen olen siihen että se ylipäätään tekee tuollaisia irtoamisylläreitä. Kivaa oli ja uudet seurakaveritkin vaikuttavat oikein mukavilta.

Syyskuussa ollaan päästy jo jonkinlaiseen treenirutiiniinkiin, tai niin luulin viime torstaihin asti. Maya on kolmosten miniryhmässä, jossa saan haastaa itseäni ja toivon mukaan kehittyä siinä sivussa. Viime viikolla se oli vaan ihan muissa maailmoissa, liekö juoksujen jälkihöyryjä vai mitä. Itsekseni kun sitä tutkailin, löysin sitten jumeja lavoista, kyljestä ja toisesta reidestä. Koirahierojalle soittaminen ei olis ollenkaan huono juttu, sitä kun ei ole hierottu pentujen jälkeen ollenkaan. Tosin vielä pari viikkoa sitten se oli päässyt hiukkasen tuhdimpaan kuntoon, liekö syynä enempi emännän kiireet ja lenkkeilemättömyys vai uuden isännän joka aamu tarjoilemat pekonin rasvat…

MayaViltsu1

Liisan kanssa ollaan treffailtu paljon ja Viltsu on päässyt juoksuttamaan Mayaa. Täällä pohjoisessa ruska alkaa olla jo pitkällä ja maisemat on aivan huippuja!

Muuttodiilin myötä koirat saivat vuoroviikkokämppiksekseen tämän nelivuotiaan. Sinna rakastaa Mayaa ja Frodoa joskus arvaamaton neiti hieman ahdistaa (mikäpä ei Frodoa sille päälle sattuessa ahdistaisi…). Tulevat silti pääosin erittäin hyvin toimeen, koirat saavat kaksion tilan puutteesta huolimatta omaa rauhaa ja olen koittanut tytölle opettaa, miten eläimiä tulee kohdella. Luotan koiriini täysin ja varsinkin Maya on erinomainen lasten kanssa. Se nukkuu Sinnan sängyn alla, joskus jopa tytön vieressä ja tuo sille paljon turvaa. Uskon tyttöjen opettavan toisilleen paljon ja rikastuttavan toistensa elämää.

IMG_7382

IMG_7400 IMG_7545

Pentuset on käyneet kauneuskisoissa mammankin puolesta. Bea (T. Blow My Mind) starttasi vaatimattomasti vuoden suurimmassa corgitapahtumassa, erikoisnäyttelyssä. Pieniä narttupentuja (5-7kk) oli luokassa kaksi ja neiti oli heistä ensimmäinen ja sai kunniapalkinnon.

Anne Bowes saneli Beasta seuraavaa : ”A quality puppy. Very pretty head, lovely dark eye & proportions of muscle to back skull. Beautiful ears & earset. Nice length of back. A little high at back, could correct with age. Nice bone & feet. Moved well coming & going and from the side.”

©Emmi

©Emmi

Viime viikonloppuna oli Oulan vuoro aloittaa Pellon pentunäyttelyssä. Tuomarina oli Leni Finne. Muita urospentuja ei ollut ilmoitettu, mutta vanhempia narttuja kilpakumppaneina oli kaksi kappaletta. Leni oli pojasta tätä mieltä: ”Ok mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikea linjainen uroksen pää. Vielä hieman pehmeät korvat. Kauniit tummat silmät. Hyvä kaula ja eturinta ja etukulmaukset. Oikean mallinen rintakehä. Hyvät takakulmaukset. Hieman pitkä lanneosa. Oikea askelpituus. Melko korkea asentoinen häntä” KP

ROP-kehässä Oulalla oli vastassa Sannan nätti Hertta. Ilmeisesti arvostelupöydällä tuomarille annettu vieno pusu oli saanut tuomarin pään hieman pyörälle, Sinille kun ojennettiin ROP-ruusuke! Jee! Eikä siinä vielä kaikki, kaikkien rotunsa parhaiden pentujen joukosta (joo, oli niitä useampi) pieni mies valittiin vielä ryhmän 4.:ksi. Varsin hieno aloitus! Onnea vielä!

Ei niin hyvää, ellei jotain huonompiakin uutisia. Tyyne (T. Not My Fault) on koko pienen ikänsä ollut huono syömään. Painon nousukin on tullut muita lapsosia pari kiloa jäljessä, ruoka kun on maistunut vain satunnaisesti. Jo pentulaatikossa se oli kaikista levein edestä ja iän karttuessa etupää on vain painunut enempi kasaan. Pentu on kuitenkin ollut reipas ja touhukas. Viime viikolla Jonna vei Tyynen kuvattavaksi, jossa todettiin toisen etujalan kyynärnivelen kasvuhäiriö ja molemmissa kyynärissä lievää nivelrikkoa. Leikkaus on kuulemma viimeinen vaihtoehto ja oireita pyritäänkin hoitamaan säännöllisillä nivelinjektioilla ja kipulääkkeillä. Toivotaan pienelle pitkää ja kivutonta ikää! Tässä Tyynen mielipide surkuttelulle:

©Jonna

©Jonna

Ainiin, olen tänä vuonna seuran näyttelypistelaskija tuon oman rodun osalta. Pojot on kivasti ajantasalla erkkariin asti ja toivonkin sähköpostiini jo hyvissä ajoin tietoja ryhmissä sijoittuneista pembrokeista pisteiden tarkistusta varten!

Ja vielä lopuksi yllättävä fakta. Punnitsin Frodon pitkästä aikaa täyttäessäni corgien terveyskyselyä (http://corgiseura.nettilomake.fi/form/1097) ja Pontsopa painoikin vain 16,5kg!? Varsinainen sporttinakki…

 

 

 

 

Pentutreffit ja PeeÄmmät

Viikonloppuna kisailtiin molempien pötköjen kanssa Keminmaassa. Maya aloitti sopivasti viikkoa ennen kauan odotetut juoksunsa, joten se sai luvan juosta kentällä vain lauantain piirinmestaruusmittelöissä.

Molemmille tuloksiksi vitonen ja HYL, Frodolle myös voitto siltä radalta (jolla ei ollut puomia…). Sunnuntain jälkeen totesin, että sen kanssa on ihan turha kisailla kun mielentila on tämä. Treeneissä tottelee ja osaa, malttia ja vauhtia löytyy sopivassa määrin. Meidän dilemmana on, etten  voi kisoissa rangaista sitä esimerkiksi ottamalla puomin uudestaan, kun herkkis ottaa heti itseensä!

Sunnuntaina otin sen toiselta radalta kesken pois, kun meni putken väärään päähän, eikä hidastanut yhtään puomin kontaktille, vaikka juuri rataa ennen tein sen kanssa lämppäriesteillä puomin sen kymmenen kertaa ja jokaikisellä tiesi, miten pitää mennä!? Radalta poistumisen seurauksena poju nostaa keskarit pystyyn ja laukkoo metsään merkkailemaan, voi tsiisus.

En tiedä, onko tässä kyse nyt tottelemattomuudesta vai siitä, että poju on oikeasti noin pehmo. Frodohan ei ole mikään perusavoin corgi ripauksella miellyttämisenhalua, ehei. Se ei kaipaa ihmisen huomiota, eikä hakeudu kuin muutaman tutun luokse itse. Se tykkää kyllä tehdä minun kanssa asioita ilman, että houkuttelen sitä herkuilla tai lelulla, joten yhdessä tekemisen intoa löytyy kyllä. Ja onhan se minun sydänkoira, ei siitä mihinkään pääse, vaikka vähän välillä lällätteleekin ja nostaa verenpainetta. Suunnitelmana onkin nyt käydä sen kanssa säännöllisesti treeneissä ja epävirallisissa kisoissa, mutta pitäytyä pois oikeilta kisakentiltä. Se on nyt niin tottunut siihen, että kisatilanteessa voi unohtaa surutta kaiken oppineen ilman sanktioita, joten parempi näin meidän molempien kannalta.

Ainiin, pojullahan tuli mittariin neljä vuotta sunnuntaina! Ihan vasta se oli pieni musta pallero, tosin saman luonteinen jo silloin!

(c) Jussi

(c) Jussi

Maikin kanssa kiideltiin lauantaina siis myös vitosen ja hyllyn verran. Yllätyksekseni se pääsi ekalla radalla alleihanneajan kiellosta huolimatta! Kielto tuli minun huolimattomasta putkeen syötöstä, mutta en kyllä voisi olla rouvaan enempi tyytyväinen. Toisella radalla sillä taas riitti kivasti intoa ja minun ohjauksesta huolimatta syöksyi onnessaan putken väärään päähän. Tuli sieltä uloskin sen näköisenä, että ”kato, näitkö, ihan itte osasin tuonne mennä vaikka ohjasit päin mäntyä, jeee!”. Huippua, että sillä riittää intoa. Ja pikkuakan kanssa on aina mukava kisata, se tulee mukana ja seuraa useimmiten (!) minun liikkeitä, eikä sillä ole mitään tarvetta lällätellä.

Nämä olivatkin meidän viimeiset kisat Kemkon paidassa. Ollaan käyty jo kerran ragitin treeneissä, joulupukin maa kun kutsuu tämän kuun lopulla. Maya päässee treenaamaan minikolmosten kanssa, joten nyt on korkea aika alkaa opettamaan sille asioita! Innolla odotamme uusia tuulia. Tai siis sitä tuulettomuutta!

Lauantaina pääsin paapomaan Mayan 5-kuisia lapsosia, kun Koda, Oula ja Tyyne tulivat meitä moikkaamaan. Kovasti on pennut kasvaneet ja ottavat pian Maman kiinni! Se meni siinä joukossa miltei yhtenä pennusta…

1091133_10151801660189940_1128323532_o

Ihanan reippaita ovat kaikki ja luonnetta riittää! Pennut myös näyttivät muistavan toisensa laatikosta. Mayakin muisti taaperot ja on varmasti huojentunut, kun kukaan ei tullut mukana kotiin.

Oulasta otettiin eilen vielä poseerauskuva:

1115946_10151804991414940_1585032358_o

 

Kovasti on poju mammansa oloinen! Sille ei kestä hymyillä yhtään, kun on heti korvat luimussa syöksymässä syliin nuolemaan naamaa (jota muuten jaksaa tehdä kauan, eilen testasin!). Ukosta on myös kuoriutunut samanlainen vesipeto, jota täytyy välillä kutsua rantaan. Säpäkkä, iloinen, kaikkien kaveri ja tekeväinenkin vielä. Alkaapa nuo raamitkin olla ihan kohillaan, nyt odotellaan vain täyttymistä. Kropan pituuden ja hännän se on ottanut isältään – onneksi!

 

Voihan Maya!

Ja hups vaan, kun viime päivityksestä on taas aikaa…

Olin ilmoittanut molemmat koirat Keminmaan kisoihin 30.6. Frodolle kaksi rataa, Mayalle kaikki. Lähtöjärjestys oli arvottu kivasti, Frodo ekana ja Maya toiseksi viimeisenä. Ei me kummoisesti treenattu ennen kisoja, muutamaan kertaan käytiin kentällä hengailemassa.

agimaikki

Mayan eka mammalomalta paluun jälkeinen rata meni iloisesti, neiti irtoamaton löysi ihan itse putken ihan väärässä kohdassa – tuloksena HYL. Seuraavalla radalla Frodokin pääsi juoksemaan. Jäin jälleen jälkeen aloituksessa, tokana esteenä puomi, jolta pomppasi ja luki radan itse väärin – HYL. Maya taas yllätti tällä koitoksella, pinkoi hienon nollan ajalla -11.19 (etenemä 3,76m/s) ja voitti vielä koko luokan! Meidän eka LUVA kakkosista, JEE!

Kolmanneksi oli säästetty hyppyrata. Frodon kanssa päätin, että pidän pään kylmänä ja käännän sille selän alussa kun kävelen pois, ihan kuin treeneissä. No, sehän toimi! Poika meni hienosti radan tiputtamatta rimoja – nolla ajalla -8,71 (3,94m/s). Mayan kanssa odotukset oli jo täyttyneet, enkä uskonut sen jaksavan kolmatta rataa. Riskillä ohjasin sitä kuten Frodoa, vaikka en ole sen kanssa edes paljoa erikoisempia kuvioita treenannut. Noh, sehän näytti piilevät kykynsä ja juoksi radan puhtaasti kivalla vauhdilla! Tulos nolla, -4.85 (3.55m/s). Muita nollia ei tältä radalta tullut, joten Frodo voitti ja sai ensimmäisen LUVAn, Maya tuli toiseksi ja myöskin LUVA. Olipa tämä myös minun ensimmäinen tuplavoitto ja kahden nollavoiton päivä, ikimuistoista!

Omiin kisoihin ilmoitin molemmat pötköt kaikille radoille. Viikonlopuksi oli luvattu hellettä, eikä usko omiin koiriin ollut kovinkaan korkealla. Mayakin väsyy kuumalla tosi äkkiä. Lähtöjärjestys oli nyt harmillisesti arvottu Maya 1., Frodo toiseksi viimeinen.

Vertasen Timo teki jo ykkösille melko haastavia ratoja ja innolla odotin, mitä kakkosille on luvassa. Mayan eka rata alla:

Harmillisesti tuo yksi rima tippui, mutta Mayan iloista menoa on kiva katsoa! Vauhtikin oli ihan kiva kuumuudesta huolimatta.

Frodo oli Frodo…

Kaksi rimaa kolisi (tuomari merkitsi vain yhden. Sanoin tästä jälkikäteen, muttei niitä enää videoiden perusteella korjata. Muutos olisi koskenut vain minun koirien järjestystä). Viralliset tulokset Frodo 5 sija 2, Maya 5 sija 3.

Toinen rata oli hyvin paljon samankaltainen:

Mayan vauhti tuntui nyt hitaammalta, varsinkin keinulla kului aikaa kun halusin sen varmistaa. Puhdashan se oli, mutta loppuun asti jännitin, tuleeko se viimeinen LUVA sieltä vaiko ei. Ainakin yksi toinen koira oli tehnyt nollan. Frodon vein kesken kaiken radalta pois, kun otti putkesta hylyn ja varsin treenasin puomin uudelleen. Tästä kiitokseksi poju kävi merkkaamassa lähimmän valotolpan, jepjep…

Mayan lopullinen tulos sen 18. kisaradalta oli NOLLAVOITTO, LUVA, SERT ja menoloppu kolmosluokkaan! Täpärästi se päihitti kakkoseksi tulleen sheltin, jolle sillekin tosin heltyi myös edellämainitut. HUHHEI, kylläpä se taas yllätti, hieno pieni Mamu!

1077463_10151766822704940_807117921_o (1)

Viimeisellä radalla Frodo meni hienosti. Pysyi jälleen alussa ja malttoi mennä suht hyvin. Kepit otin riskillä ”väärältä puolelta”, ja se ottikin vauhdissa alun vahingossa toisesta välistä. Korjasin tämän ja pujotteli pari väliä taaksepäin -> HYL. Muutoin huippu rata, varsinkin viimeiseksi sellaiseksi!

Lauantaina pojat lähtivät Rovaniemelle ja Mayan kanssa jäätiin odottamaan huomisen kisoja, meillehän jäi yksi rata kolmosiin (jonne ei koira saati ohjaaja kyllä vielä olis tosiaankaan valmiita!). Aamupäivä saataisiin talkoilla ja seurailla kisoja.

En jaksanut kummemmin jännittää meidän rataa, kun eihän mulla odotuksiakaan ollut. Rataantutustuessa menin lopunkin helteen pehmittämänä ihan väärin!? Noh, kummasti silti neiti ylitti jälleen odotukset monin kerroin, meni puhtaasti radan ja vieläpä alle ihanneajan! Tuomari tosin oli laittanut viimeiselle radalle etenemän 3.2m/s, koska kuumuus oli verottanut jo koko päivän kisanneita kilpakumppaneita. Mutta hyvä meille! Sijoitus hömppäsellä viides, en vois olla enempää tyytyväinen!

1074857_10151768836634940_2130715066_o

Nyt suunnitelmissa olisi alkaa hiomaan neidin kanssa ohjauskuvioita,  sille olisi hyvä opettaa irtoamista ja ihan perusjuttuja kuten takaaleikkausta 😀 . Frodon kanssa en vielä luovuta, sen kanssa koitetaan kisailla ahkerasti. Se taitaa olla ainoa keino, kun se on treeneissä niin eri moodilla. Seuraavana olis vuorossa Keminmaan kisat 10.-11.8.

sertimaya

Video

Pellon Pääsiäiskisat

Tässä julkaisukelposempi video Pellosta. Olosuhteisiin nähden kisat menivät suhteellisen hyvin, hallilla kun ei oltu päästy käymään aikoihin hihnanpään priorisoinnin vuoksi. Pysyi lähdössä (tosin koitti ennen videon aloitusta kerran karata, mutta sain palautettua lähtöön!), eikä kummallakaan kontaktiesteellä tullut virhettä, voitto jo sinänsä! Josko huomenna KAS:illa mentäis vähintään yhtä hyvin…

Kuvasaastetta viisiviikkoisista

aIMG_0303

Ehkä vähän väsyttäis, mutta vielä jaksan söpöillä

Ehkä vähän väsyttäis, mutta vielä jaksan söpöillä

Mamma hoitaa

Mamma hoitaa

tyttö 3

tyttö 3

poika 1

poika 1

poika 2

poika 2

poika 3

poika 3

Tää seisois tässä pöydällä niinku näin

Tää seisois tässä pöydällä niinku näin

tyttö 2, ollakko vai eikö olla -pörrö

tyttö 2, ollakko vai eikö olla -pörrö

poika 2, lappunaamainen(ko)

poika 2, lappunaamainen(ko)

tyttö 1, kannus toisessa takajalassa, lappunaama <3

tyttö 1, kannus toisessa takajalassa, lappunaama ❤

tyttö 3, pörrö, kannukset molemmissa takajaloissa

tyttö 3, pörrö, kannukset molemmissa takajaloissa

poika 1, pörrö :)

poika 1, pörrö 🙂

poika 4, pörrö

poika 4, pörrö

poika 3, kannukset molemmissa takajaloissa

poika 3, kannukset molemmissa takajaloissa

Täällä kirjahyllyssä kaikki ok!

Täällä kirjahyllyssä kaikki ok!

IMG_0288

Mamma hoitaa vielä pentujaan tunnollisesti, vaikka olikin hieman väsynyt parina edellisinä viikkoina. Nyt, kun pupsit syövät jo kiinteää ruokaa se on hoksannut, että nehän onkin taas ihan kivoja ja niiden kanssa voi leikkiäkin! Vielä pitäisi vajaa kolme viikkoa jaksaa. Myönnetään, ikävä on jo täälläkin!

Pennut ovat kasvaneet tasaisesti, mitä niitä on muutaman kerran käyty katsomassa. Kaikki ovat reippaita ja uteliaita, kukaan ei tunnu jäävän toisten jalkoihin. Ja ainiin – kaikilla pojilla on pallukat!